Hae MiitIT ry:n johtokuntaan

2.9.2019 / Tommi

Yhdistyksemme johtokunta hakee vahvistusta vuodelle 2020

Yhdistyksen syyskausi on lähtenyt käyntiin ja samalla on aika suunnata katseita myös tulevaan vuoteen. Tämän myötä haemme uutta vahvistusta tuleville vuosille! Yhdistyksen syyskokous pidetään 12.11.2019 klo 18 alkaen Radisson Blu Seaside hotellissa (Ruoholahdenranta 3), kokouksessa valitaan uusi puheenjohtaja ja ainakin kaksi johtokunnan jäsentä. Johtokunnan jäsenen, myös puheenjohtajan, kausi on kaksivuotinen.

Johtokuntatyöskentely, mitä se tarkoittaa?

Johtokunnan edustajat ovat MiitIT ry:n jäseniä. Johtokuntaamme kuuluu puheenjohtaja sekä kuusi jäsentä ja kokoonpano edustaa mahdollisimman laajasti jäsenkuntaa niin ikärakenteeltaan kuin ammatillisilta osaamisalueiltakin.

Yhdistyksen johtokunnan tehtävänä on perinteiset yhdistystoiminnan tehtävät eli yhdistyksen vuosikokoukset, johtokunnan kokoukset, kokousten päätösten toimeenpano, talous- ja toimintasuunnitelmien laatiminen sekä niiden noudattaminen. Tämän lisäksi johtokunta on osallistunut erilaisten tapahtumien ja yritysvierailujen suunnitteluihin ja järjestelyihin yhdessä yhdistyksen jäsenten kanssa.

Johtokunnan puheenjohtajalle kuuluu lisäksi yhdistyksen yleisiä asioita, toiminnasta vastaaminen ja johtokunnan kokousten koolle kutsumiset.

Mitä odotamme?

Voit olla järjestötoiminnan konkari tai vasta-alkaja – olennaista on se, että sinulla on ideoita ja innostusta sekä mielenkiintoa edistää MiitIT ry:n ICT-alan tuntemusta ja toimintaa uusille ja perinteisille areenoille.

Olennaista on, että olet yhteistyökykyinen, sosiaalinen ja utelias uusiin asioihin ja että sinulla on myös riittävästi aikaa.

Kiinnostuitko? Haluatko tutustua uusiin ihmisiin ja saada uusia kokemuksia? Lähetä vapaamuotoinen hakemus 21.10.2019 mennessä osoitteeseen miitit@tivia.fi.

Lisätietoja antaa MiitIT ry:n puheenjohtaja Joona Haavisto, 040 532 3597, joona.haavisto@gmail.com

Jaa sosiaalisessa mediassa

Facebooktwitterlinkedin